Tapio Lepikkö: Heia Norge!

Muutaman vuoden opiskeluaikana Norjassa asuneena tunnen erityistä sympatiaa maata kohtaan. Kaipaan tietenkin minun mielestäni maailman kauneimman maan käytännössä rajattomia luontoliikuntamahdollisuuksia, mutta on norjalaisilla jotain muutakin joka meiltä – ainakin toistaiseksi – puuttuu. Norjassa on nimittäin käynnistetty jo muutama vuosi sitten valtakunnallinen toimintaohjelma arkisen fyysisen aktiivisuuden ja luontoliikunnan edistämiseksi. Toimintaohjelmasta saadut tulokset ovat olleet hyviä ja vakuuttavia, sillä sen pohjalta lanseerattiin viime elokuussa uusi valtakunnallinen strategia luontoliikunnan edistämiseksi sekä kansallinen maankäyttöä ohjaava toimintaohjelma, jolla varmistetaan arjen luontoliikuntamahdollisuuksia kaupungeissa ja niiden lähialueilla.

Käytännössä toimintaohjelmassa kehitetään alueita kaupungeissa sekä niiden välittömässä läheisyydessä ja mahdollistetaan niiden käyttöä vihreissä ympäristöissä tapahtuvaan liikuntaan. Kehittämällä olosuhteita luodaan siis edellytyksiä fyysiselle aktiivisuudelle ja myös sosiaaliselle kanssakäymiselle. Soveltuvat alueet varmistetaan liikuntaa palvelevaan käyttöön mm. sopimuksilla ja kaavoituksella. Sen jälkeen niille laaditaan suunnitelmat ja toteutetaan tarvittavat toimenpiteet. Tämän jälkeen mm. kolmannen sektorin kanssa tehtävällä yhteistyöllä innostetaan kansalaisia käyttämään alueita.

Toimintaprosessiin on aina osallistettu laajasti paikalliset sidosryhmät ja asukkaat, ja se integroituu yhdyskuntasuunnitteluun, liikennesuunnitteluun ja kevyen liikenteen edistämiseen. Taustalla on luonnon ja liikunnan terveysvaikutuksiin, ulkoilutottumuksiin sekä saavutettavuuteen liittyvää tutkimustietoa. Laajemmassa mittakaavassa toimintaohjelma ankkuroituu vakuuttavasti eri hallinnonalojen strategioihin (mm. kansanterveys, ilmastotavoitteet, liikenneturvallisuus, asuinympäristöjen kehittäminen jne).

Norjassa on siis kytketty toisiinsa useita liikkumiseen, liikunnan edistämiseen ja vihreisiin ympäristöihin liittyviä asioita, jotka luontaisesti kuuluvatkin samaan kokonaisuuteen. Tämänkaltaista ajattelua ja yhteistyötä kokonaisvaltaisen (arki)liikunnan edistämiseksi tarvittaisiin myös Suomessa. Yhdyskuntasuunnittelulla tulisi varmistaa, paitsi sellainen yhdyskuntarakenne joka edistää paikasta toiseen liikkumista omin voimin, myös vihreissä ympäristöissä tapahtuvaan liikuntaan soveltuvien alueiden hyvä saavutettavuus. Mitä lähempänä alueet sijaitsevat asuinpaikkaa, sitä aktiivisemmin niitä käytetään – selvitykset ovat osoittaneet, että paras etäisyys on 50-1000m päässä asuinpaikasta ikäryhmästä riippuen.

Kun kaupunkien vihreät alueet linkitettäisiin kauempana sijaitseviin alueisiin, muodostuisi luonteva viherjatkumo. Tällä päästään kiinni positiiviseen kierteeseen: lähialueiden käyttö innostaa lähtemään myös kauemmaksi silloin kun aikaa siihen on. Vastaavasti on taas helppo oppia huomaamaan, ettei vihreitä ympäristöjä aina tarvitse lähteä hakemaan kaukaa, vaan myös läheltä löytyy hienoja paikkoja monenlaiseen ulkoilmaelämään. Viherjatkumon muodostumista edesauttaisi se, että kansalaiset saisivat tietoa kaikista alueista yhdestä viestintäkanavasta. Se olisi paitsi verratonta kansalaisten palvelua, myös verratonta liikunnan edistämistä.

Uskon, että tällä tavoin voitaisiin luoda kestäviä rakenteita edistämään fyysistä aktiivisuutta ja kansanterveyttä. Arki- ja luontoliikunta kun on edullista, helppoa ja kaikille avointa. Niinpä näiden saavutettavuutta parantamalla kavennetaan terveyden tasa-arvoeroja. Kun edellä kuvatut toimet saataisiin tehtyä, oltaisiin tässä aiheessa itse asiassa jo edellä norjalaisia. Heia Suomi!

Tapio Lepikkö

Kirjoittaja on liikuntatieteiden maisteri ja erikoissuunnittelija Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalveluissa.