MOBO-suunnistus

Blogikirjoitus | 3.12.2020 | Liikuntakaavoitus

MOBO-sovelluksen karttanäkymä. Kuva Eetu Mäläskä

MOBO-suunnistus

Suunnistus on mitä mainioin luontoliikuntalaji, jossa fyysisen kunnon lisäksi pääsee kehittämään keskittymis- ja päättelykykyä. Mobile Orienteering, eli tutummin MOBO-suunnistus, on kiintorastien nykyaikainen versio, joka tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden suunnistuksen harjoitteluun. Itselleni MOBO-suunnistus on uusi laji, johon mielelläni tutustuisin enemmän. Olen lähtökohtaisesti itse sitä mieltä, että uuteen lajiin tutustuminen onnistuu parhaiten sitä kokeilemalla. Täysin ummikkona en kuitenkaan metsään halua lähteä, joten otetaanpa siis ensin selvää, mitä MOBO-suunnistus oikein on.

MOBO-suunnistus on alkujaan kotoisin Virosta, josta se vuonna 2014 rantautui myös Suomeen. MOBO-ratoja on eri puolilla Suomea jo toista sataa. Reittien sijainnit ja paikkakunnat näkee tarkemmin MOBO-suunnistuksen sivulta. MOBO-suunnistuksessa perinteisen paperikartan ja kompassin voi huoletta jättää kotiin, sillä kaikki tarpeellinen löytyy älypuhelimeen ladatusta MOBO-sovelluksesta. Sovelluksen kautta oma puhelin toimii sekä karttana, kompassina että leimauslaitteena. Radalle voi lähteä omatoimisesti milloin vain, sillä kiinteät rastit ovat maastossa ympäri vuoden. Rasteista voi käydä haluamassaan järjestyksessä vain osan tai vaihtoehtoisesti kiertää koko reitin. Rasteina käytetään tolppaan kiinnitettyjä A6-kokoisia MOBO-rastilaattoja. Rastit leimataan lukemalla rastilaatoista QR-koodi. Lisäksi joillakin rasteilla voi olla myös NFC-tarra leimausta varten. Puhelimen GPS:ää ei MOBO-sovelluksessa hyödynnetä, joten MOBO-radan kiertämiseen ja rastien löytämiseen tarvitaan normaaleja suunnistustaitoja. Ennen maastoon lähtöä kannattaakin varmistaa, että suunnistuksen perustaidot ovat hanskassa. Ainakin kartan suuntaaminen, kartan luku sekä yleisimmät karttamerkit ja matkan arvioiminen kannattaa palauttaa mieleen ennen maastoon lähtöä.

MOBO-rastilaatta. Kuva Eetu Mäläskä

Nyt kun perusteet ja teoria ovat hallussa, voidaan lähteä kokeilemaan MOBO-suunnistusta käytännössä, jännittävää. Kaikki lähtee tietysti liikkeelle MOBO-sovelluksen asentamisesta. Sovellus löytyy puhelimen sovelluskaupasta Windows Phone-, Android- ja iPhone-puhelimille ja sen lataaminen sekä käyttö on ilmaista. Käyttöliittymältään sovellus vaikutti hyvinkin helpolta. Sovellukseen ei tarvitse kirjautua, mutta luomalla vapaamuotoisen käyttäjätunnuksen voi verkkosivujen tilastoista myöhemmin tarkastella leimauksia. Käyttäjätunnuksen voi määritellä sovelluksen asetuksissa, samoin kuin sovelluksen kielen sekä alueen, jolta karttoja näytetään. Lisäksi asetuksista kannattaa sallia kartan zoomaus, sillä se helpotti ainakin omaa suunnistamista huomattavasti, kun näyttöä pystyi kiertämään, zoomaamaan ja kääntelemään vapaasti.

Sovelluksesta löytyy pitkä lista eri ratoja, joista voi valita itselleen mieluisan. Ratoja voi etsiä joko suoraa kartalta tai hakea radan nimellä. Halutun radan löytämistä helpottaa se, että kaikkien ratojen nimen edessä käytetään sen kunnan tai kaupungin nimeä missä rata sijaitsee. Suurin osa MOBO-radoista sijaitsee kaupungeissa tai ulkoilualueilla, missä on runsaasti muutakin toimintaa. Matalan kynnyksen kokeilupaikkana MOBO-radan tuleekin olla helposti tavoitettavissa. Valitsemansa radan nimeä klikkaamalla saa radan karttanäkymän auki. Karttapohjana toimii tavallinen suunnistuskartta, jossa näkyy sekä itse rastit, että tarkemmat rastimääritteet. Lisäksi kartan yläreunaan ilmestyy myös kompassi. Rastien määrä vaihtelee ratakohtaisesti, tyypillisesti rasteja näyttäisi olevan noin 15. Rasteista suurin osa on helpohkoja, mutta myös haastavampiakin rasteja löytyy. Reitin pituuden voi jokainen määritellä itse, sillä MOBO-rasteista voi kiertää haluamansa määrän valitsemassaan järjestyksessä. Numerojärjestyksessä kierretyn reitin pituus vaihtelee yleensä muutamasta kilometristä reiluun viiteen kilometriin.

Tällä kertaa testattavaksi radaksi valitsin Siuntion kylpylän ulkoilualueella sijaitsevan radan. Radan kuvauksen mukaan radalla on yhteensä 15 rastia, joista ensimmäiset kahdeksan sijaitsevat helpommassa maastossa ja loput seitsemän hieman kauempana metsässä. Päätin etsiä rasteista viisi ensimmäistä, jotka osuivat mukavasti valitsemani reitin varrelle. Heti alussa koin hieman haasteita paikantaa sijaintini kartalta. Kun kartta lopulta asettui oikein päin ja sijaintikin löytyi, helpottui homma huomattavasti. Sovelluksen kompassikin toimi, vaikka sen suhteen olinkin aluksi hieman skeptinen. Suunnan ottamiseen se ei kuitenkaan oikein soveltunut, joten jos tykkäät suunnistaa suunnan kanssa, suosittelen ottamaan perinteisen kompassin matkaan. Nämä viisi ensimmäistä rastia sijaitsivat kuitenkin pitkälti valmiiden retkeilyreittien varrella, eikä umpimetsässä juuri tarvinnut tarpoa, joten pärjäsin hyvin sovelluksen kompassin kanssa.

MOBO-sovelluksen etusivun valikko, lista saatavilla olevista radoista sekä valitun radan karttanäkymä. Kuva Tiia Niemelä

Lähdin innokkaana seuraamaan ensimmäiselle rastille johtavaa polkua ja ei aikaakaan, kun jo bongasin rastitolpan mäen päältä. Rasti oli selkeä, mutta kuitenkin sen verran piilossa, että jos ei olisi tiennyt mitä etsiä ja mistä, niin ei välttämättä olisi huomannut sitä ollenkaan. Kuvalliset ja sanalliset rastimääritteet antoivat tarkempia ohjeita rastin sijaintiin liittyen. Yhtä rastia jouduinkin etsimään vähän kauemmin, koska en ymmärtänyt sen rastimääritettä, enkä siten osannut etsiä sitä täysin oikeasta paikasta.

Rastin leimaamisen kanssa minulla oli myös aluksi hieman hankaluuksia, mutta kolmannen rastin kohdalla alkoi jo oikea tekniikka löytyä ja sen jälkeen homma sujui vaivatta. Nettisivun ohjeiden mukaan rastin leimaamiseen tarvitaan erillinen QR-koodin lukemiseen tarkoitettu ohjelma, mutta minä kyllä onnistuin leimaamaan rastit myös MOBO-sovelluksen leimaa-painikkeen kautta. Nettisivuilla tosin mainittiinkin, että eri laitteissa voi olla laitteistosta johtuvia eroavaisuuksia. Ehkä tämä selittyy sillä. Leimaamisesta tuli ilmoitus näytön vasempaan alakulmaan ja myös puhelin alkoi väristä ilmoitukseksi onnistuneesta leimaamisesta.

 

MOBO rastit leimataan lukemalla rastilaatasta QR-koodi. Kuva Eetu Mäläskä

Kokemusta rikkaampana voin sanoa, että MOBO-suunnistus oli todellakin kokeilemisen arvoista ja varmasti vielä palaan lajin pariin uudemman kerran. MOBOn avulla suunnistamaan lähteminen oli hyvin vaivatonta ja yksinkertaista, kun kaikki tarvittava oli jo käsissäni. Älypuhelimen lisäksi ei tarvita kuin vähän seikkailumieltä. Vaikka MOBO-suunnistuksen ideana onkin innostaa lajin pariin uusia harrastajia sekä toimia helppona tapana kokeilla suunnistusta uskon, että myös kokeneempi suunnistaja saa siitä iloa ja hyvää harjoitusta.

Ei muuta kuin kokeilemaan vain!

Lisää tietoa MOBO -suunnistuksesta saa osoitteesta http://mobo.suunnistus.fi/ ja http://mobo.osport.ee/?l=fi.

Tiia Niemelä
Kirjoittaja toimii tutkimusavustajana Oulun yliopistossa Liikuntakaavoitus-hankkeessa

Pin It on Pinterest