Petri Kulha: Kiilopään talvipolut

Ulkoiluinnostus ja hyvänolon hakeminen ohjautuvat tampatuille poluille talvisen luonnon keskelle. Näin on tapahtunut Lapin lomakohteissa kuten Kiilopäällä.
Kuvat: Petri Kulha

Suomalaisten suosituimpia lähiliikuntapaikkoja ovat tutkitusti kevyenliikenteenväylät. Miksei tätä tuttua ja turvallista liikuntapaikkaa tuotaisi soveltuvin osin urbanisoituneiden matkailijoiden liikuttamiseksi erityiseen luontoympäristöön – tänne Urho Kekkosen kansallispuiston luoteisosassa sijaitsevan luontolomakeskus Suomen Latu Kiilopään läheisyyteen? Alue on perinteinen ja suosittu retkeilykohde, niin talvella kuin kesällä. Kesäaikaan liikutaan jalan ja yhä enenevässä määrin poluilla pyörällä retkeillen. Talviaikana hiihdetään Saariselän kattavalla latuverkostolla sekä noustaan tunturiin suksilla tai lumikengillä sen helpon saavutettavuuden johdosta.

Katsaus menneeseen

Perinteikäs ei ole kuitenkaan tässä yhteydessä synonyymi ”vanhoille hyville ajoille”, sillä eteenpäin pitää katsoa jokaisen alaansa seuraavan luontoliikuttajan. Niin on tehty Kiilopäälläkin. Talvipolkuverkoston kokeiluja tehtiin jo vuosia sitten. Kiilopää on muutenkin toiminut vuosikymmenten ajan erilaisten ulkoilumuotojen ja välineiden jonkinlaisena koelaboratoriona. Tunturissa olosuhteiden kirjo vaihtelee eri vuodenaikoina äärimmäisyyksistä toiseen asettaen testattavat ja testaajat todelliseen koetukseen. Hankiaiset eli hankikannot ovat olleet kautta aikojen ensimmäisiä talven aitoja ja luonnollisia liikkumisen monikäyttöalustoja. Milloin tunturiin lähdettiin aamuvarhaisella nenänpäätä kirpaisten jalkaisin, potkukelkalla tai jopa pyörälläkin (ennen kuin nykymuotoisesta läskipyöräbuumista oli tietoakaan). Nykyisten talvipolkujen varsinainen käyttötarkoitus oli kuitenkin 2000-luvun alussa lisääntyneiden ulkomaalaisten matkailijoiden ohjaaminen pois laduilta. Eihän heillä ollut hiihtotaitoa kuten meillä suomalaisilla. Heidän hiihto saattoi jäädä yhteen kokeiluun oppaiden vetämässä hiihtokoulussa. Olihan se ymmärrettävää puutteellisella hiihtotaidolla omaavan matkailijan hakeutuvan pois pimeästä kaamoksen vähävaloisesta metsästä valaistuille koville baanoille. Niillä kun oli helppoa kävellä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun vastaan tuli tuohtuneesti hiihtosauvaa heiluttava suomalainen hiihtoniilo – jos toinenkin, niin pitihän asialle todellakin tehdä jotain! Pelkkä tiedottaminen tai jatkuva ”kieltely”-politiikka ei kuitenkaan kanna riittävästi hedelmää eikä luo positiivista mielikuvaa ulkoilukulttuuristamme. Piti miettiä rinnalle muita lähestymistapoja. Kiilopään välittömässä läheisyydessä oli 3 km valaistu hiihtolatu, josta em. asioiden ollessa ajankohtaisia, vapautettiin tilaa näille ulkomaalaisille ja muillekin kävelijöille. Pääväylä Kiilopää-Kakslauttanen-Laanila-Saariselkä pyhitettiin vain ja ainoastaan hiihtäjille. Sama sääntö pätee edelleen tänä päivänäkin. Lisäksi visuaalisia ja verbaalisia kävelykieltotauluja lisättiin eri matkailutoimijoiden pihoista lähteviin ”hiihtosuppiloihin”. Siitä huolimatta yksittäisiä harhailijoita ja jopa autoja ohjataan ja kiskotaan tänä päivänäkin pois hiihtoladuilta.

Talvipyöräily leviää

Meni muutama vuosi ja läskipyöräily oli vankassa nosteessa. Paksurenkainen hassulta näyttävä pyörä soveltui mainiosti talvisiin olosuhteisiin – se oli ja on edelleen monipuolinen sekä aloittelijaystävällinen liikkumisväline. Niinpä Kiilopäälle hankittiin läskipyöriä. Niitä vuokrattiin ahkerasti ja asiakkaat alkoivat pikkuhiljaa toivoa talvella auratun kevyenliikenteen väylän tai Kiilopääntien lisäksi myös muita pyöräpolkuja – eikä laduille ollut asiaa. Kiilopään asiakaskunta monipuolistui uusilla talvisen Lapin ystävillä, joille muutkin ohjatut ja omatoimiset lajikokeilut, kuten läskipyöräily tekivät vaihtelua viipymään. Läskipyöräilyrintama levisi ruskan lailla, mutta nyt etelästä pohjoiseen. Piti alkaa miettimään uusia reittejä ja polkuja näiden pohjalta. Kiilopään sijainti on ulkoilijan näkökulmasta optimaalinen! Sitä ympäröi laaja erämainen kansallispuisto, mutta läheltä lähtevät kuitenkin myös hyvin merkityt patikointi- ja hiihtoreitit sekä palveluiden saatavuus on erinomainen. Ympäröiviä potentiaalisia talvipolkumaita hallinnoi Metsähallitus. Uuden talvipolun tekijän näkökulmasta tilanne saattoi näyttää haastavalta, mutta ei mahdottomalta.

Huomioi sidosryhmät

Talvipyöräilyn edistämiseen oli olemassa myönteinen ilmapiiri. Kansallispuiston uusi järjestyssääntö salli pyöräilyn kesäaikana kaikilla merkityillä reiteillä ja talvella omatoimisesti missä vain (pois lukien hoidetut ladut). Lisäksi Kiilopää järjesti hieman ennen uuden järjestyssäännön voimaantuloa sidosryhmille suunnatun pyöräilypäivän, jossa Suomen Ladun asiantuntijat toivat esille maastopyöräilyn tietoutta päivän osallistujille, niin kokouspöydässä kuin myös maastossa.

Talvipolun ideavaihe

Osallistimme kartoitusvaiheessa vapaaehtoisia alan harrastajia parhaiden ajolinjojen etsimiseen. Polkujen alkukartoituksen jälkeen otimme yhteyttä Metsähallitukseen ja kerroimme ajatuksesta talvipolkuolosuhteiden kehittämiseen. Polkuverkosto suunniteltiin alkuvaiheessa kansallispuiston ulkopuolelle talousmetsämaille. Maankäyttösopimusta varten teimme selosteen sekä kartan aiotusta polusta. Keskusteluyhteys oli hyvä ja avoin. Sopimus saatiin aikaiseksi. Kaluston hankintaan ja polun tekoon tarvittavia eri näkökulmia haimme parhaita käytäntöjä esim. Ylläksen suunnalta aktiivisesti talvireittiasioita edistäneeltä Timo Veijalaiselta. Kiitos vielä Timolle monista kullanarvoisista vinkeistä!

Polkudesign

Talvipolku suunniteltiin muutamista tärkeistä lähtökohdista: Luomme olosuhteita asiakkaiden omatoimiseen liikkumiseen, poluille on helppo lähteä Kiilopään pihasta, polun varrelta voi kokea alueen parhaita luontoelämyksiä, polun varrelta löytää taukopaikan ja polku on rengasreitti. Jotta uusi kulkutapamuoto saisi hiihtäjien silmissä myönteistä hyväksyntää, ja että läskipyörä tulisi hiihtäjille tutuksi, toimme suunnitelmallisesti pätkän polkua valaistun hiihtoladun viereen. Hyvää ja syventävää seurusteluvaihetta oli perusteltua toteuttaa myös turvallisuuden takia. Kaikki nämä panostukset toivat myös piristystä läskipyörien vuokraukseen.

Pöydältä tekoihin

Polut merkataan kevyesti merkkausnauhoilla puihin ennen lumien tuloa parhaiden ajoreittien löytämiseksi. Polkujen pohjaus aloitetaan yleensä marraskuun ensilumilla talon omalla kelkalla ja lanalla. Lumien tultua polut merkitään maastoon sinisillä heijastinnauhoilla varustetuilla aurauskepeillä. Keppien väli ja muu tarvittava kyltitys sovitettiin maastoon Lapin ammattikorkeakoulun REILA-hankkeen periaatteiden mukaisesti. On siis tasapainoiltava asiakkaan erämaaelämyksen kokemisen ja turvallisen opastamisen välimaastossa. Liiallinen kyltittäminen syö elämystä, mutta liian vähäinen taas on turvallisuuden kannalta selvä riski. Reitiltä voi harhautua myös sitä huoltaessa. Teimme myös polkujen riskikartoituksen käytäntölähtöisesti. Selvitimme, mitkä ovat polun merkittävimmät riskit, ja miten niitä hallitaan. Tähän löysimme hyviä asiakaskokemusta ja turvallisuutta edistäviä asioita. Perehdytämme oppaita ja henkilökuntaa (kiersimme keskeisimpien henkilöiden kanssa reitin todellisissa olosuhteissa talvella). Pidämme talvipolun hyvässä kunnossa. Reitin ylläpidon vastuu ja resurssointi on sovittu. Reitti huolletaan yleensä aikaisin aamulla ennen kuin asiakkaat lähtevät ulkoilemaan tai optimaalisesti illalla yön pakkasia vasten, jotta polku kovettuisi seuraavaa päivää varten. Joskus lumimyräkän jälkeen polun käyttökuntoon nostaminen vaati useamman ajo kerran ja sen jälkeen usean tunnin kovettumisen pakkasen avulla. Päivitämme ja viestimme polun kunnosta vuokraamoon, asiakaspalveluun sekä Kiilopään Facebook-sivuille. Kiilopäällä suunniteltiin Metsähallituksen kanssa visuaalisesti selkeä talvipolkukartta, joka löytyy talvisin Kiilopään vuokraamon ulkoseinältä, netistä, ja jonka saa tarvittaessa mukaan myös paperitulosteena.

Parin talven positiivisten kokemusten ja kävijätoiveiden pohjalta alettiin suunnitella uutta talvipolunpätkää kansallispuiston puolelle Sivakkaojan laavulle sekä yhdyspolkua Saariselällä. Nämä toteutuivat hyvässä yhteistyössä Metsähallituksen ja Saariselän latuhoito-osuuskunnan kanssa. Talvipolkuverkostoa – nämä mukaan laskien – alkaa löytyä Saariselän alueelta mukavasti parin päivän omatoimiseksi retkiohjelmaksi.

Talvipolkujen käyttäjämäärät ovat kasvaneet. Mittareina ovat vuokratut läskipyörät ja tilastoidut ohjatut retket sekä silmämääräinen arvio. Hallitun kasvun myötä reittien määrä on mielestäni kestävällä pohjalla. Se mitä luvataan, voidaan myös ylläpitää. Toki säävarauksella, kun pohjoisessa ollaan. On ollut mieltä piristävää huomata käyttäjäkunnan monipuolistumisen. Poluilla liikkuu kävelijöitä, lumikenkäilijöitä, läskipyöräilijöitä, perheitä lastenrattaiden kanssa, jopa potkukelkoilla. Hyvin ovat sopineet ja sulassa sovussa poluilta poistuneet. Monikäyttöiset ja maksuttomat talvipolut ovat hyvin suunnitellen kustannustehokkaita ja suhteellisen vähin rakentein toteuttavia ulkoliikuntapaikkoja.

Jokaisella on oma motiivinsa liikkua ja tapansa nauttia talvisesta Suomen luonnosta. Monikäyttöiset talvipolut auttavat sen mahdollistamisessa.

Petri Kulha

Puumalan kunta, projektipäällikkö reitistöhanke (2016-2018 Kiilopään pääopas)