Timo Perälä: Sanoista tekoihin arkiliikunnan edistämisessä!

”Kävele ja pyöräile, niin voit paremmin! Kävele ja pyöräile, niin maailma pelastuu!”. Tuskin kukaan enää voi kiistää arkiliikunnan hyötyjä yksilölle ja yhteiskunnalle. Arkiliikunnan positiivisista terveys- ja ympäristövaikutuksista löytyy läjäpäin tutkimustuloksia ja hyviä esimerkkejä. Tutkitusti kävelyä ja pyöräilyä edistävien hankkeiden hyötysuhde on vertaansa vailla. Iskulauseet eivät kuitenkaan toimi. Kuntien rahat valuvat pohjattomaan sote-kuiluun ja uusia moottoriajoneuvoliikennettä tukevia uusinvestointeja lobataan paikoin iloisesti. Suomalaisten liikkumistottumukset ovat laajalti liukuneet kohti yksityisautoilua. Miksi näin? Mikä meitä vaivaa? Miksi edelleen suunnittelemme yhteiskuntaamme yksityisautoilun ehdoilla?

Aloitin 1990-luvun lopulla työskentelyn kävelyn ja pyöräilyn edistämishankkeiden parissa. Diplomityöni tuohon aikaan pyrki määrittelemään kevyen liikenteen väylille tarvittavan ja riittävän kunnossapitotason. Samalla tutkittiin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden yksittäisonnettomuuksia kolmella eri kaupunkiseudulla. Saimme hyvää faktaa pöytään lyötäväksi: yhden kaatumistapaturmaonnettomuuden hinnaksi yhteiskunnalle ynnättiin noin 6 000 €. Totesimme, että huomattavan osan (15 - 25 %) onnettomuuksista voisi estää paremmalla ja yhtenäisemmällä kunnossapidon tasolla. Tuolloin ajattelin, että mahtavaa: Muutamassa vuodessa kaupunkien kevyen liikenteen väylien kunnossapidon budjetit heilahtavat reippaasti ylöspäin! Porukka kaatuilee ja loukkaantuu vähemmän, arkiliikkumisen määrä kasvaa ja yhteiskunta säästää miljardikaupalla riihikuivaa!

No, eihän siinä ihan niin käynyt. Jokainen kuntapolitiikassa mukana oleva tietää, että infran kunnossapidon määrärahat ovat ehkä se helpoin nipistämisen kohde kuntatalouden kentässä. ”Vähennetään päällysteen pintauksia, säästetään talvikunnossapidosta ja ei kait niitä siltoja tartte nyt vähään aikaan korjata”. Nämä rakennettuun ympäristöön kohdistuvat säästötoimet eivät suoraan kohdistu kenenkään henkeen ja terveyteen. Helppo kohde siis! Yhtenä seurauksena etenkin liikkuminen lihasvoimin on vaarassa hankaloitua. Koeta siinä sitten edistää kävelyä ja pyöräilyä, kun palvelutaso väylillä menee alas kuin lehmän häntä. Sinne vaan kaatuilemaan ja liukastelemaan! Onpa kumma, kun vaihtavat autoon. Auton ratin takana takamus penkinlämmittimellä paahdettuna ne kuopat ja 3 sentin lumikerros tuntuvat pieneltä esteeltä. Liikkumisen olosuhteiden tulee olla kunnossa myös jokapäiväisen liikennöitävyyden kannalta.

Jotain tuohon aikaan vuosituhannen vaihteessa menetin uskoani kuntien kykyyn tehdä järkeviä kerrannaisvaikutuksia huomioivia päätöksiä. Hallintokuntien välinen resurssien siirto tuntui jokseenkin mahdottomalta, vaikka se lopputuloksen kannalta järkevää olisikin. Silti koko 1990-luvun loppupuoli ja 2000-luku kevyen liikenteen (nyt kävely ja pyöräily) edistämisestä puhuttiin hartaasti ja kauniisti. Rahaa vain ei itse toimintaan huvennut muuttamaan kulkumuotojen välistä arvostusta ja painotusta. Kävelyä ja pyöräilyä edistettiin edelleen moottoriliikenteen ehdoilla. Kävelyn ja pyöräilyn strategioita ja visioita laadittiin, mutta niissä esitetyt hankkeet tipahtivat useimmiten toiveiden tynnyriin. Suuret infrahankkeet olivat ajan hengen mukaisesti merkki onnistuneesta aluepolitiikasta. Kaupunkiseutujen laajeneminen ruokki moottoriliikenteen väylien investointitarvetta. Valitettavasti sama meininki jatkuu suunnittelun prosesseissa vieläkin. Koko ajattelutapamme tulee muuttaa. Muuten meistä ja meidän lapsistamme tulee lihavia, entistä stressaantuneempia, sairaita ja vieläpä köyhiä. Kenen poliittinen tai henkilökohtainen agenda on tällainen?

Muutos vaatii rohkeutta. Uskallusta tehdä jotain toisin kuin ennen. Omien rajojen ja ajattelumallien rikkomista. Muutoin kävelyn ja pyöräilyn edistäminen jää jatkossakin vain kivaksi lauseeksi. Jokainen voi osallistua talkoisiin omalla tasollaan tekemällä pieniä tekoja arjessa. Vie lapset kouluun pyörällä auton sijasta. Kokeile joukkoliikennettä. Työmatkapyöräile salilla kuntopyöräilyn sijaan. Kävely tai juokse töihin! Talvipyöräile! Suuri vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa liikkumisen olosuhteisiin on virkamiehillä ja päätöksentekijöillä. Entäpä jos sen moottoritien kapasiteettiä ei lisätäkään? Rakennetaan samalla rahalla kävelykeskusta ja pyöräilyn laatuväyliä? Muutetaan autojen parkkihalli osittain pyöräpysäköinnin käyttöön? Tuetaan matkaketjuja olosuhteita parantamalla ja etuisuuksilla? Annetaan etuja työmatkansa pyöräileville ja kävelijöille? Keinoja kyllä löytyy, jos tahtoa on. Kysymys on, kuka uskaltaa tahtoa.

Viime vuosikymmenten pysähtyneisyyden tilasta huolimatta uskon, että muutos parempaan on vihdoin tapahtumassa. Kävelyn ja pyöräilyn edistämisessä on nyt enemmän hyvää pöhinää kuin aikoihin. Päättäjät ovat valmiimpia kuin ennen tekemään erilaisia ratkaisuja. Toivonkin että sanahelinästä siirrytään rohkeisiin tekoihin. Tietoa kestävän kehityksen liikennemuotojen edistämisen vaikutuksista päätöksenteon tueksi on saatavissa koko ajan enemmän. Euroja voidaan lyödä tiskiin. Päätöksentekijät tarvitsevat kuitenkin hyviä ehdotuksia ”sen perinteisen tavan tehdä” rinnalle. Esiin nousee virkamiesten ja suunnittelijoiden rooli. Asetelma on haastava, sillä suunnittelusta vastaavan virkamieskunnan väki vaan vähenee samalla kun määrärahat pienenevät. Aikaa kuluu koko ajan enemmän kokouksissa istumiseen ja viranomaistehtävät nielaisevat ison osan lopusta ajankäytöstä. Kuka siis tekee vaihtoehtoiset esitykset ja vaikutustarkastelut? Loppupeleissä päätöksenteossa raha ratkaisee ja ilman hyviä perusteluja päädytään monesti siihen vanhaan tapaan toimia, koska uusien toimintamallien ja tapojen luominen vaatii ainakin alussa aikaa ja rahaa. Hyödyt konkretisoituvat pidemmällä aikavälillä. Tietenkin hyvänä vaihtoehtona on korkeamman päätöksentekijöiden valveutuneisuus. Mahtikäskyllä suunta kyllä muuttuu. Kysymykseksi nouseekin, onko meillä tarpeeksi valveutuneita ja rohkeita henkilöitä johtavissa asemissa? Kuka haistattaa pitkät autoistumisen kulttuurille, vahvoille ammattijärjestöille ja omakotitalon joen rannasta haja-asutusalueelle haluaville saunakavereille? Ja tekee sen vielä itse esimerkkiä näyttäen…

Onneksi meillä on jo hyviä kokemuksia muutoksesta saatavilla kotimaastakin. Helsingissä pyöräilyn määrä kasvoi 25 % viimeisen vuoden aikana! Muutos on ollut ennen kaikkea henkinen ja vaatinut laajan poliittisen tuen. Sitä kautta on päästy konkreettisiin toimiin, kuten esim. pyöräilyverkoston täydentämiseen pyöräkaistojen ja -taskujen toteutuksella, Baanan rakentamiseen ja sen laajentamisen suunnitteluun sekä pyöräpysäköinnin kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja toteutukseen. Mittavia moottoriajoneuvoliikenteen hankkeita on Helsingissä laitettu jäihin. Monet muutkin suomalaiset kaupungit ovat aktivoituneet pyöräilyn edistämisen toimissaan.

Uskon vakaasti lehden vähitellen kääntyvän. Meillä kaikilla on kuitenkin sama tavoite: Luoda ja ylläpitää viihtyisä, terve, kestävän kehityksen mukainen ja kilpailukykyinen yhteiskunta. Muutoksen on tapahduttava laajalla rintamalla ja kosketettava jokaista yhteiskuntasuunnittelun haaraa. Ympäristövaikutustarkastelujen rinnalle on otettava ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi. Yksilötasolla ajattelutapamme tulee muuttua NIMBY:stä (Not In My Back Yard) YIMBY:yn (Yes In My Back Yard). Näin voimme yhdessä muuttaa arkiliikkumisen arjen entistä positiivisemmaksi!

Timo Perälä

Kirjoittaja on yhdyskuntasuunnittelutoimisto Navico Oy:n toimitusjohtaja sekä kansainvälisen talvipyöräilyjärjestön puheenjohtaja. Kirjoittaja toimii vuoden 2013 ajan Oulun kaupungin pyöräilykoordinaattorina.