Riikka Paloniemi ja Jenny Hölttä: Suunnittelu tukemaan lasten hyvinvointia ja liikkumista

Ympäristökasvatuksen, ympäristöpsykologian ja lähiluonnon tutkijat alkavat olla ilahduttavan yksimielisiä siitä, että lähiluonto on tärkeä, hyödyllinen ja tehokas tapa edistää ihmisten hyvinvointia ja tukea oppimista (Tyrväinen ym. 2007; Chawla ym. 2014). Esimerkiksi Rajaniemen (2005) väitöstutkimuksen mukaan lasten ja nuorten suosituimmat liikuntapaikat sijaitsevat usein arkiympäristössä. Siksi lähiluonnon suunnittelulla voidaan keskeisesti edistää lasten ja nuorten päivittäistä liikkumista.

Tuoreessa tutkimuksemme (Hölttä & Paloniemi 2016) tarkastelimme Helsingin metropolialueen kaupunkisuunnitteluun osallistuvien asiantuntijoiden näkemyksiä koulujen lähellä sijaitsevista metsistä suhteellisen karkealla tasolla. Tutkimuksessamme kysyimme, kuinka hyvin kaupungin viheralueiden ja varsinkin lähimetsien merkitys lasten hyvinvoinnille tunnistetaan metropolialueen kaupunkisuunnittelussa.

Havaitsimme, että osa haastatelluista suunnittelijoista koki koulujen läheiset metsät leikin ja kasvatuksen paikoiksi ja naapuruston jaetuiksi virkistysalueiksi. Toisaalta näistä koulujen lähimetsistä puhuttiin kulumisen tai jopa pelon näkökulmista korostaen tarvetta varmistaa alueiden käytön turvallisuus. Lisäksi peräänkuulutettiin laajojen, yhtenäisempien, vaikkakin kauempana kouluista sijaitsevien metsäalueiden kasvatuksellisia hyötyjä. Sen sijaan yllättävän vähän – itse asiassa vain yhden kerran – haastatteluissa puhuttiin lähimetsien terveyshyödyistä.

Toinen tutkimuksemme keskeinen havainto on se, ettei koulujen läheisten metsien suunnitteluvastuu ole nykyisellään selvä. Osa koulumetsien suunnitteluun ja käyttöön liittyvistä toimijoista jo nykyisellään kantaa vastuuta, mutta monet toimijat myös siirtävät vastuuta voimallisesti toisille toimijoille. Koulumetsien suunnittelu näyttää yhtäältä jäävän hallinnon sektoreiden ja toisaalta eri hallinnontasojen väliin.

Tieto luontoympäristön positiivisista terveysvaikutuksista lisääntyy hurjaa vauhtia (esim. Ruokolainen ym. 2015). Toisaalta samaan aikaan kasvaa paine kaupunkirakenteen tiivistämiselle. Siksi tarvitsemme ripeästi lähiluonnon hyötyjen tunnistamista, arvostamista ja turvaamista. Yksi askel tähän voi olla eri alojen tutkijoiden, eri kaavatason suunnittelijoiden ja esimerkiksi koulun välisen keskustelun ja yhteistyön syventäminen. Mieluusti myös lapsen mielipiteet, näkemykset ja arjen kokemukset tulisi sisällyttää tähän dialogiin.

Kirjallisuutta:

Chawla, L., Keena, K., Pevec, I. & Stanley, E. (2014). Green schoolyards as havens from stress and resources for resilience in childhood and adolescence. Health & Place 28: 1–13.

Rajaniemi, V. (2005). Sports Area Construction and Land Use Planning. Study of sports area planning that considers all the population groups even-handedly and integrates sports area planning with land use planning under the Land Use and Building Act. University of Jyväskylä, Studies in Sport, Physical Education and Health.

Ruokolainen, L., von Hertzen, L., Fyhrquist, N., Laatikainen, T., Lehtomaki, J., Auvinen, P., Karvonen, A. M., Hyvarinen, A., Tillmann, V., Niemela, O., Knip, M., Haahtela, T., Pekkanen, J. & Hanski, I. (2015) Green areas around homes reduce atopic sensitization in children. Allergy: European journal of allergy and clinical immunology. 70 (2): 195–202.

Tyrväinen, L., Silvennoinen, H., Korpela, K. & Ylen, M. (2007). Luonnon merkitys kaupunkilaisille ja vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin. Teoksessa Tyrväinen, L. ja Tuulentie, S. (toim.): Luontomatkailu, metsät ja hyvinvointi. Metlan työraportteja 52: 57–77.

 

Kirjoittajat työskentelevät Ympäristöpolitiikkakeskuksessa Suomen ympäristökeskuksessa.  Aiheesta on julkaistu kattavampi artikkeli Yhdyskuntasuunnittelu-lehdessä:

Hölttä J. & Paloniemi R. (2016) Koulujen läheiset metsät – lasten terveyttä edistäviä leikkipaikkoja vai aikuisten pelon ja hallinnan kohteita? Yhdyskuntasuunnittelu 54(3): 26–43.