Raija Korpelainen: Terveysliikuntaa vai hyvinvointiaktiivisuutta?

Kysyin kollegaltani, minkä verran hän harrastaa liikuntaa, ja vastaus oli ettei lainkaan. Itse asiassa hän sanoi inhonneensa liikuntaa kouluajoista saakka. Kun jatkoimme jutustelua, selvisi, ettei kollegalla ollut ajokorttia, ja että hän pyöräili kaikki työmatkat ja siirtymiset päivän aikana palaverista toiseen – kilometrejä saattoi kertyä päivän mittaan yli 30. Siinä sitä tuli terveysliikuntaa reilusti yli suositusten verran.

Suurin osa meistä ei liiku näin paljon, mutta valtaosa kuitenkin jonkin verran. Moni sellainen, joka ei varsinaisesti HARRASTA liikuntaa, mieltää liikkumisensa riittämättömäksi. Itsensä sohvaperunoiksi luokittelevatkin voisivat armahtaa itseään, sillä kaikki liikkuminen on terveysliikuntaa, tuli liikettä sitten terveysliikuntasuositusten mukaan riittävästi tai ei. Liikunta terminä yhdistetään vapaa-aikaan, ja erityisesti sellaiseen liikkumiseen, joka edellyttää erityistä aikaa, paikkaa ja varusteita sen suorittamiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta kuitenkin hyvää liikettä on kaikki liikkeessä oleminen. Mitä liikkumattomampi ihminen alkaa liikkumaan edes hieman, sitä suuremmat ovat terveyshyödyt. Käytännössä erinomaista terveysliikuntaa, tai paremminkin hyvinvointiaktiivisuutta, ovat tavalliset, arkiset puuhat kuten siivous, lumenluonti, marjastus, koiran ulkoilutus tai lasten kanssa peuhaaminen. Vanhemmiten hyödyllistä arkiliikuntaa voi olla mikä tahansa pystyasennossa puuhastelu. Istumisen vähentäminen on tärkeä liikuntaresepti kaikenikäisille. Yksinkertaista, tehokasta ja tutkimuksin osoitettu.

Tämänhetkiset terveysliikuntasuositukset ovat monille aivan liian haasteelliset, ja kynnys liikkumisen aloittamiseen voi olla korkea monelle sellaiselle, joka hyötyisi pienestäkin lisäyksestä. Terveysliikuntasuositukset perustuvat kyselytutkimuksista saatuihin tuloksiin. Voi olla että lähitulevaisuudessa suositukset huomioivat paremmin myös matalatehoisen arkiliikkumisen terveys- ja hyvinvointihyödyt, kunhan mittaustietoa hyödyntävien tutkimusten tuloksia saadaan laajemmin käyttöön.

Yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelun keinoin on mahdollista vaikuttaa kuntalaisten arkiliikkumiseen ja motivoida ja kannustaa vähiten liikkuvia kuntalaisia. Hyväkuntoiset  ja riittävät kevyen liikenteen reitistöt ovat tärkeitä liikuntapaikkoja, samoin koulupihat. Luonnon terveysvaikutuksista ja viherympäristöjen aktivoivasta vaikutuksesta on runsaasti tutkimusnäyttöä. Kunnassa on erinomainen osaaminen ja kaikki mahdollisuudet kannustaa kuntalaisia arkiliikkumiseen ja istumisen vähentämiseen. Se edellyttää kuitenkin aivan uuden tyyppistä, poikkihallinnollista yhteistyötä ja tiedolla johtamista.

Kollegani vastauksessa piilee myös toinen merkityksellinen vihjaus. Hän oli jostakin syystä inhonnut koululiikuntaa. Kun MOPO –tutkimuksessamme kysyimme kutsuntaikäisiltä oululaisilta nuorukaisilta, mikä oli epämiellyttävin heidän kokemansa liikuntakokemus, vastaus oli aivan liian usein koululiikunta. Mutta se on jo toinen tarina…

Raija Korpelainen
Kirjoittaja on terveystieteiden professori Oulun yliopistossa ja tutkimusprojektin Physical activity and health across the lifespan vetäjä.