Jouko Kokkonen: Lähiöt – mainettaan parempia myös liikuntaympäristöinä

Lähiöitä leimautuvat suomalaisessa keskustelussa ongelmapesäkkeiksi. Kokonaan sivuun jäävät lähiöiden hyvät puolet. Esimerkiksi liikuntaympäristöinä etenkin 1950–1960-luvun ”metsälähiöt” ovat hyviä, elleivät täydellisiä. Kevyen liikenteen väylät johtavat eri puolilta lähiötä suoraan ostoskeskukseen, ja autoliikenne on ohjattu käyttämään pitempiä reittejä.

Rakentamisen väljyyden ansiosta talojen välimaastossa on metsiköitä, joissa lapset voivat seikkailla. Maastoon istutetuissa lähiöissä on myös luonnollisia korkeuseroja. Kalliot houkuttelevat kokeilemaan kiipeilytaitoja. Tontit ovat isoja, ja osa asukkaista hoitaa taloyhtiönsä pihapiiriä kuin omaansa. Lähiöiden väliin jää suurempia metsiä, jossa on tilaa ulkoilla. Metsissä kierteleville lenkkipoluille pääsee vaivatta melkein kotipihalta. Myös kaupunkimarjastaminen ja -sienestäminen onnistuvat.

Liikkumaan kutsuvan perusrakenteen ohella monissa lähiöissä on runsaasti rakennettuja liikuntapaikkoja. Asun itse Helsingin Kontulassa, jonka omat liikuntamahdollisuudet yhdistettynä lähiympäristön tarjontaan ovat Suomen huipputasoa. Omasta lähiöstä löytyy muun muassa uimahalli, tekojää, useita tekonurmia, nurmikenttä, koulujen saleja, Pohjoismaiden suurin skeittihalli ja lähiliikuntapaikkoja.

Muutaman kilometrin päässä Kontulasta sijaitsevat Myllypuron jalkapallo-, liikunta- ja salibandyhallit. Aivan vierestä Kivikosta löytyy monipuolinen liikuntapuisto, jonka laidalla on maailman ainoa maastohiihtohalli. Kontulasta pääsee kätevästi pyöräilemään eri puolille pääkaupunkiseutua. Omien kokemusteni perusteella liikunnasta pitävälle ihmiselle lähiö on erinomainen asuinpaikka.

Liikuntapaikkojen vähäisyys ei estä ketään liikkumasta Itä-Helsingissä. Käyntimaksutkin ovat pääosin kohtuullisia. Hiihtohallin 10–15 euroa on vähän tyyris, mutta sisälatujen ylläpito maksaa. Hyvistä liikuntamahdollisuuksista huolimatta Kontulassakin riittää niitä, jotka eivät ylimääräistä askelta ota. Yksistään runsas tarjonta ei saa kaikkia ihmisiä liikkeelle.

Lähiöiden muuttuminen voi tulevaisuudessa kaventaa etenkin spontaanin liikkumisen tiloja. Liian tiivis täydennysrakentaminen uhkaa viedä lähiöiden väljyydentunteen ja heikentää myös liikuntamahdollisuuksia. Eniten asuinalueiden tiivistäminen vaikuttaa vähän liikkuviin, joille pienikin liikahdus tekee hyvää. Auton- tai bussinpenkki kuluu useammin, jos ympäristö ei kutsu liikkumaan.

Monipuolisuus liikuntaympäristönä on yksi lähiöiden vahvuuksista, joka on saanut valitettavan vähän huomiota. Liikuntaa ei saa unohtaa lähiöiden tulevaisuutta koskevissa ratkaisuissa.

Jouko Kokkonen

Kirjoittaja on Suomen Urheilumuseossa työskentelevä liikuntahistorian tutkija, joka on kirjoittanut mm. teokset Valtio liikuntarakentamisen linjaajana (2010) ja Liikuntaa hyvinvointivaltiossa (2013).