Emilia Rönkkö: Terveyden edistäminen pohjoisissa rakennetuissa ympäristöissä - ratkaisuja Kalifornian malliin?

Rakennetun ympäristön vaikutuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin tutkitaan enenevässä määrin eri puolilla maailmaa. Ympäristöterveyden tutkimuksen piirissä tarkastellaan perinteisesti terveysuhkia, haittoja sekä riskejä patogeenisestä näkökulmasta. Rakennetun ympäristön terveyttä edistävistä mekanismeista on sen sijaan vielä melko vähän tutkittua tietoa saatavilla. Tiedämme, että rakennettu ympäristö voi olla merkittävä voimavara fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle, mutta se voi olla myös uhka. Liikenteen ja teollisuuden päästöt, melu, rikollisuus ja stressaava elämäntapa ovat usein erityisesti kaupunkiympäristöihin liitettyjä terveysriskejä. Luontoympäristöt sekä maaseutumaiset alueet sen sijaan yhdistetään elvyttäviin eli restoratiivisiin ympäristöihin. Tutkimustietoa puuttuu kuitenkin esimerkiksi siitä, luovatko kaupunkipuistot ja lähivirkistysalueet positiivisia terveysvaikutuksia myös talvikautena.

Kaupunkisuunnittelu on voimakas väline ihmisten elinolojen muokkaajana. Jos terveyttä edistävä elinympäristö nähdään päämääränä, suunnittelu voidaan käsittää yhtenä keinona tavoitteen saavuttamiseksi. Terveyttä edistävä suunnittelu huomioi elinympäristön ja terveyden kokonaisvaltaisesti, pyrkien luomaan mahdollisuuksia terveellisille elämäntavoille. Sekoitettu maankäyttö, kevyen liikenteen painottaminen, viheralueiden ja lähiliikuntapaikkojen läheisyys ovat eräitä lähtökohtia, jotka on omaksuttu kaupungeista ennen autoistumista. Monet mallit tai oletukset terveyttä edistävistä ratkaisuista yhdyskuntasuunnittelussa ovat lähtöisin pääosin Yhdysvalloista. Niissä korostuu fyysisen aktiivisuuden lisäämisen ohella myös terveellisen ruuan saatavuuden näkökulma eli ravintoympäristö. Tämä on ymmärrettävää, koska Yhdysvalloissa on maailman ylipainoisin väestö. Suurin osa aikuisista ja lähes joka kolmas lapsista on ylipainoinen. Ratkaisumalleja on pyritty soveltamaan myös pohjoismaissa, mutta merkillepantavaa on, että monet niistä eivät suinkaan ole ristiriidattomia tai yksiselitteisiä, eivätkä ne erityisesti huomioi terveyttä edistävien tekijöiden yhteyttä pohjoisiin ilmasto-olosuhteisiin. Rakennetun ympäristön terveysvaikutuksia tarkasteltaessa on huomioitava myös monia muitakin muuttujia, kuten sosiaalinen ympäristö tai erilaiset vaikutukset eri väestöryhmiin. Fyysisen ympäristön elementit, jotka näyttäytyvät nuorille terveyden edistämisen mahdollisuutena, voivat olla liikkumisen esteitä vanhemmalle väestölle.

Voidaankin kritisoida ajatusta siitä, että terveyttä edistävät rakennetun ympäristön ominaisuudet ja niihin liittyvät suunnitteluratkaisut olisivat universaaleja. Pohjoisilla alueilla elinympäristön suunnittelussa on otettava huomioon lumi, jää, kylmyys, tuuli, liukkaus ja pimeys. Toimivat liikkumisen edistämisen ratkaisut ovat todennäköisesti aivan toisenlaisia kuin eteläisillä alueilla. Muun muassa ulkoliikuntapaikkojen monikäyttöisyyttä joudutaan miettimään tarkkaan, jotta käyttöaste pysyy hyvänä. Esimerkiksi perinteiset hiekkakentät eivät ole pohjoisten sääolosuhteitten puolesta kovin miellyttäviä keväällä ja syksyllä. Toisaalta myös käyttäjien vaatimustaso nousee koko ajan, eivätkä esimerkiksi luonnonjäät välttämättä enää kelpaa ulkoliikuntaan, vaan halutaan tekojäähalleja. Talvisaikaan tai huonolla säällä monet suosivatkin sisätiloissa tapahtuvaa fyysistä aktiivisuutta. Suomessa ihmiset viettävät arviolta jopa noin 96 % ajastaan sisätiloissa, ja talvella luku on tätäkin korkeampi. Lämpötilan lisäksi myös valon määrä vaikuttaa fyysisen aktiivisuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen muotoihin. Valon vähäinen määrä vaikuttaa siihen, että kaamosmasennus (Seasonal affective disorder) on yleistä pimeänä vuodenaikana. Fyysinen ja sosiaalinen inaktiivisuus sekä eristyneisyys ovat masennusriskiä lisääviä tekijöitä. Pohjoisen harvaan asutuilla alueilla sekä sosiaalinen että alueellinen tiiviys on keskimäärin hyvin alhainen, mutta väkivalta- sekä itsemurhatilastomme ovat synkät. Sosiaalisen vuorovaikutuksen väheneminen tai muuntuminen virtuaaliseen muotoon liittyy paitsi ilmastollisiin olosuhteisiin myös elämäntapojen muutokseen. On osoitettu, että monet sairaudet kuten sydänkohtaukset, syöpä ja masennus ovat tiiviisti yhteydessä sosiaalisiin siteisiin ja ryhmään kuulumiseen. Alhainen sosiaalinen pääoma on jopa merkittävämpää terveydelle kuin tupakointi, ylipaino, kohonnut verenpaine tai fyysinen liikkumattomuus. Myös monet muut ei-toivotut terveysvaikutukset voidaan liittää heikkoihin sosiaalisiin siteisiin. Vähäisen sosiaalisen pääoman on esitetty olevan jopa haitallisempaa terveydelle kuin tupakointi, ylipaino, kohonnut verenpaine tai fyysinen liikkumattomuus.

Jotta pohjoisen elinympäristön suunnittelu voisi olla tutkittuun tietoon perustuvaa eli evidenssipohjaista, tarvitaan enemmän tutkimustietoa pohjoisten (arktisten ja subarktisten) rakennettujen ympäristöjen terveyttä edistävistä mekanismeista sekä fyysisten että sosiaalisten ympäristötekijöitten osalta. Millaisia ominaispiirteitä pohjoinen elinympäristö sisältää, jotka voivat tukea terveellisten elintapojen muodostumista ja hyvinvointia? Hajanaista tietoa on olemassa pohjoisten kaupunkien laatimissa talvikaupunkistrategioissa, jotka kiinnittävät huomioita erilaisiin fyysisen ja sosiaalisen ympäristön tekijöihin talviaikana. Osa on luonteeltaan normatiivisia ”how-to” -suunnittelumanuaaleja, joissa korostuu esimerkiksi katujen talvihuolto, ylläpito ja turvallisuus. Strategiat korostavat puolestaan talvikaupunki-imagon ja matkailun vetovoiman edistämistä. Parhaimmillaan ne linjaavat myös erilaisia toimenpiteitä, miten fyysistä ja sosiaalista elinympäristöä voidaan aktivoida pimeänä ja lumisena aikana. Esimerkiksi Oulun kaupungin tuoreessa talvikaupunkistrategiassa on lähdetty talven luomien mahdollisuuksien tunnistamisesta. Keskeisiä näkökohtia ovat mm. kaupunkisuunnittelu, energia, talous ja elinvoima, kulttuuri sekä terveys ja hyvinvointi. Liikkuvan kaupunkilaisen näkökulma on nostettu erityisesti esille.

Vaikka rakennetun ympäristön rooli ja erilaisten tekijöitten yhteisvaikutus elämäntapasairauksien vähentämisessä on vielä tutkimuksen näkökulmasta epäselvää, terveyttä edistävien tekijöiden tutkimusta rakennetun ympäristön näkökulmasta tarvitaan enemmän. Mikäli nykyinen maailmanlaajuinen ylipainoepidemia jatkuu, sukupolvemme voi olla ensimmäinen jonka lapset kuolevat ennen vanhempiaan. Sen vuoksi liikunnallisen elämäntavan edistämisellä ja nykyisen kehityssuuntauksen muuttamisella on vahva yhteiskunnallinen ja poliittinen tuki. Huolimatta siitä, että terveyteen ja kestävään kehitykseen liittyvät arvot tunnustetaan yleisesti tärkeiksi, ihmisen omassa toiminnassa ne ovat kuitenkin usein ristiriidassa. Ihmiset jatkavat esimerkiksi yksityisautoilua, vaikka tietävät sen muodostamat riskit terveydelle ja ympäristölle. Suunnittelun keinoin voidaan pyrkiä motivoimaan ihmisiä valitsemaan ”vähemmän helppo” ja samalla ympäristöystävällisempi vaihtoehto – kuten portaat hissin sijasta tai polkupyörä auton sijasta. Hyvän kaupunkisuunnittelun keinoin voidaan myös luoda ympäristöllisiä tarjoumia – nimenomaan jalankulkijan aistiympäristön tasolla - jotka motivoivat ihmisiä liikkumaan arjessa. Hyvä esimerkki tällaisesta on esimerkiksi Tukholman Odenplanin metroaseman pianoportaat. Erilaiset tarjoumat motivoivat eri-ikäisiä ihmisiä liikkumaan joko osana arkipäivän rutiineja tai tarkoitushakuisena toimintana. Tähän vaikuttavat suuresti myös ilmasto-olot, kuten myös erilaiset liikkumistrendit. Nordic walking eli sauvakävely on erinomainen esimerkki liikkumismuodosta, joka on adaptoitunut pohjoisiin olosuhteisiin.

Helpoin ja yksinkertaisin kaupunkisuunnittelun keino, joka lisää hyvinvointia ja on itse asiassa myös universaalisti sovellettava, on osallistuva suunnittelu. On tutkittu, että osallistuminen elinympäristön suunnitteluun lisää asukkaitten terveyttä ja onnellisuutta jo itsessään. Terveellisen yhdyskunnan mallikonseptia ei siten ole valmiina olemassa, vaan se on muodostettava tapauskohtaisesti yhdessä paikallisten asukkaitten tarpeiden ja toiveiden sekä olosuhteitten mukaan.

 

Emilia Rönkkö

Kirjoittaja on Oulun yliopiston tutkijatohtori joka työskentelee terveyttä edistävän suunnittelun tutkimuksen parissa